Home » Blogi » Eläintarhat Suomessa

Eläintarhat Suomessa

Eläintarhat ovat merkittävä nähtävyys Suomessakin, vaikka monet kritisoivat niiden olemassa oloa ja sitä, että eläimet elävät vankeudessa. Mutta ne ovat myös merkittävä elvytyskeino monelle eläinkannalle, kuten myös amurintiikereille, jotka majailevat Suomen suurimmassa ja vanhimmassa, myös maailmanlaajuisesti, eläintarhassa eli Korkeasaaressa, Helsingissä. Se on perustettu jo vuonna 1889 ja sinne pääsee joko siltaa pitkin kävellen Kulosaaren kautta Mustikkasaareen ja siitä edelleen Korkeasaareen. Tai sinne pääsee lauttayhteydellä Kauppatorilta ja Hakaniemestä.tigerKorkeasaaren alueella tapaa pari sataa eläinlajia, ja ne ovat lajiteltu maanosien mukaan, jotka ovat Aasia, Afrikka, Australia, Etelä-Amerikka sekä Eurooppa. Aasia sektorilla tapaa mm. juurikin tämän harvinaisen amurintiikerin, lumileopardin sekä muita kissaeläimiä. Afrikan osiossa majaansa pitää mm. pikkumangusti. Australian eläimistä paikalla ovat mm. emu ja trooppisten sademetsien asukkaita, joiden luonnolliset elinolot ovat kutistuneet neljännekseen siitä, mitä ne olivat. Etelä-Amerikan alueelta löytyy mm. Amazonia talo, joka jäljittelee tropiikkia lintuineen kaikkineen. Sekä paljon muita eläimiä karhuista myskihärkiin löytyy eläintarhasta myös.Suomen vanhin luonnonmukainen eläinpuisto puolestaan sijaitsee Ähtärissä. Se avattiin vuonna 1973 ja paikan ensimmäinen asukas oli Köpi-hirvi ja tämän jälkeen se sai kaverikseen susia ja ilveksiä, mutta karhut ovat paikan vetonaula. 60 hehtaarin alueella tapaa yli 60 muutakin eläinlajia, pääasiassa havumetsävyöhykkeeltä. Korkeasaaresta on myös lahjoituksena saatu lumileopardeja Ähtäriinkin.Ranualta löytyy toinen luonnonmukainen eläinpuisto RanuaZoo, joka avattiin vuonna 1983 ja on pohjoisin eläinpuisto Suomessa. Viisikymmentä eläinlajia, noin parisataa yksilöä ja täältä löytyy Suomen ainoat jääkarhut Manasse, Venus sekä Ranzo. Ranualla on myös kesäisin oma kotieläinpuisto, josta löytyy kotoisia tuttuja lajeja lampaita ja pupuja.Neljänneksi suurin eläinpuisto löytyy Kiteeltä, jossa myöskin on reilu pari sataa yksilöä viidestä kymmenestä eri lajista. Paikalla on parin kilometrin mittainen luontopolku, jonka varrella näkee niin susia, ilveksiä, ahmoja siinä missä alpakoita ja riikinkukkoja, karhuja toki unohtamatta. Eläintalossa pääsee ihmettelemään lemmikkeinä tuttuja marsuja, gerbiilejä ja maaoravia.Myös akvaariot luokitellaan eläintarhoiksi, ja tällaisia löytyy Suomesta myös useita. Tampereella on Suomen ainoa delfinaario, Helsingin Linnanmäellä sijaitsevassa Sealifessa pääsee ihastelemaan ja kauhistelemaan värikkäitä pikkukaloja ja haita sekä Kotkassa sijaitsee ainoa järvikaloja esittelevä paikka nimeltä Maretarium.